tuotteet

Tuotteet

 

Hunaja

Pesosen mehilaistarhat hunaja

Hunajamme on Sastamalan Mouhijärven sekä Hämeenkyrön monipuolisilta mesilaitumilta kerättyä kukkaishunajaa.

Pääsatokasvina on lempeäarominen metsävadelma, jonka lisäksi siihen tuo oman sävynsä erilaiset muut luonnonkasvit sekä mm.apilat. Näin ollen hunajamme maku ja väri saattaa vaihdella vuosittain, kuten myös alkukesästä ja loppukesästä kerätyt hunajat voivat olla keskenään erilaisia.

Lajihunajien tuotanto seudullamme on hankalaa monipuolisen kukkatarjonnan johdosta. Välillä kuitenkin onnistumme saamaan esim. voikukka- tai mesikastehunajaa, jotka linkoamme erikseen.

Pakkaamme hunajamme 500g ja 300g lasipurnukoihin sekä 450 g ja 1kg muovitölkkeihin. Lisäksi pakkaamme 4kg ja 10 kg ämpäreitä asiakkaan tarpeiden mukaan.

 

 

Todelliset `superit´

GeleeRoyal-hunaja & Propolis-hunaja

Saatavissa mm. Ruohonjuuren liikkeistä.

artikkeli kesken (20.3.2016)

 

 

Marjaa & hunajaa

 

Pesosen mehilaistarhat mustikkahunaja

Karpalo ja mustikka

 

Terveydeksi ja herkuksi juustoleivälle, keksin päälle, jugurttiin, pirtelöihin ja puuroihin.

Hunajan lempeä makeus yhdistettynä Suomalaisen marjan runsaaseen aromiin on loistava yhdistelmä. Näissä marjatuotteissamme olemme yhdistäneet nämä kaksi hienoa ja terveellistä asiaa.

Marjat kuivataan kokonaisina viileäkuivausmenetelmällä jolloin marjan ravintoarvot säilyvät muuttumattomina. Hieno jauhatus varmistaa siementen rikkoutumisen, jolloin myös siementen arvokkaat ainesosat tulevat hyödynnettyä.

Pakkauskoko 300g. 300g tuotetta sisältää 3 dl marjaa tuoremarjaksi muutettuna.

 

 

Makuhunajat

Appelsiini ja sitruuna


Pesosen mehilaistarhat sitruunahunajaTodella maistuvat makuhunajamme on maustettu aidoilla öljyillä. Nämä sopivat hienosti Teehen sekä yrttijuomiin, lisäksi keksin päälle ja pirtelöihin. Sitruunahunaja uunikalan päällä antaa todella maukkaan lopputuloksen! Pakkauskoko 250g.

Eukalyptus

Pesosen mehilaistarhat inkivaarihunajaMyöskin aidolla öljyllä maustettu. Lämpimään veteen sekoitettuna siitä saa erinomaisen lämmittävän ja virkistävän juoman viluiselle ja nuhanenälle. Pakkauskoko 250 g.

Inkiväärihunaja

Sisältää hunajaa sekä jauhettua Luomu-inkivääriä. Loistava kuumiin juomiin, marinadeihin,kastikkeisiin ja puuroihin. Pakkauskoko 250g.

 

Kaakaoherkku

kaakaoherkku

Tämä se on hunajaherkkujen aatelinen! Täydellistä espressoon, leivälle ja puuroon.

Tästä valmistuu herkullinen kaakao kuumaan maitoon sekoitettuna. Kaakaojuoma on myös oivallinen palautusjuoma kuntoilun jälkeen.

Sisältää hunajaa, reilun kaupan Luomuraakakaakaota, kaneliia, cayennea ja vaniljaa. Pakkauskoko 250g.

 

Mesiniityn propolisuute®

Propolisuute

Propolista eli kittivahaa mehiläiset valmistavat puiden silmuista keräämistään balsami- ja hartsiaineista, johon ne lisäävät omia entsyymejään, mehiläisvahaa sekä siitepölyä.

Propolis on voimakkaan aromikkaan tuoksuista ja vahvan makuista, punertavan tummaa sitkeää vahaa. Käytettävyyden kannalta on helpompaa käyttää propolista uutteena. Sitä voidaan käyttää sisäisesti ja ulkoisesti monenlaisissa vaivoissa: kurkkukipu, suun ja nielun tulehdukset, vatsataudit. Ulkoisesti mm. haavat, huuliherpes, jalkasieni, hyönteisten pistot.

Propolis on hyvä ja monipuolinen ensiapu moneen vaivaan, hartsi- ja pihka-allergikolle se ei kuitenkaan sovi. Propolista on käytetty kautta aikain erilaisissa tinktuuroissa ja kurkkupastilleissa ainesosana sen hyvien ominaisuuksien vuoksi. Annostelu 10-15 tippaa sellaisenaan tai vesitilkkaan sekoitettuna muutaman kerran päivässä. Pakkauskoko 30 ml.

 

Mesiniityn siitepöly®

siitepoly

Menneen kesän säät ei suosinut siitepölyn keräystä ja se on loppu. Syksyn alussa palaamme asiaan.

Siitepölyn ovat mehiläiset keränneet kesä-heinäkuun aikana, hunajan keruun ohessa. Siitepölykeräimistä se kerätään talteen joka ilta päivän lennon päätyttyä. Siitepöly pakastetaan, jonka jälkeen se kuivataan viileäkuivaimella +34C lämmössä. Näin saadaan säilymään siitepölyn ravintoaineet ja aromit mahdollisimman hyvin.

Siitepöly sisältää runsaasti mm.
• Aminohappoja (tunnetusta 22.sta 20) Mm. arginiini-aminohappoa joka tärkeä sydämelle sekä verisuonille.
• Kivennäisaineita
• Vitamiineja A,B,C;D;E ja K
• Rasvoja ja sokereita

Siitepöly on vanhimpia tunnettuja ravintolisiä. Käyttiväthän sitä jo muinais-Kreikkalaiset urheilijat suorituskykyä lisäämään. Siitepöly on oivallinen ravintolisä mm. mehupaaston yhteydessä sekä erilaisissa puutostiloissa.

Annostelu n.2tl esim.asidofilus-jugurtin kera. Illalla nautittuna siitepöly voi tasapainottaa myös unen laatua. HUOMIO:Siitepöly voi kohottaa verenpainetta. Pakkauskoko 100 g.

 

Mesiniittyn siitepölyhunaja

Pesosen mehilaistarhat hunaja siitepolyhunaja

Tuote loppunut. Ensi kesää odottelemme ja parempia säitä.

Hyvä tuote, kun haluaa kokeilla itse siitepölysiedätystä.

Siedätys on aloitettava jo marras-joulukuussa ja lopetettava Lepän kukkiessa, yleensä maaliskuun lopulla. Siedätyshoitoa voidaan tehdä useampana perättäisenä vuotena. Oivallinen myös kuntopirtelöissä, suorituksen jälkeen.

Sisältää hunajaa sekä 20% kevyesti kuivattua siitepölyä. Pakkauskoko 200g.

 

Perga

pergaPerga on mehiläisten itsensä maitohappokäyttämää siitepölyä eli mehiläisleipää. Maitohappokäyminen parantaa siitepölyn sulavuutta, tehden sen ravinteista helpommin hyödynnettäviä sekä parantaa siitepölyn säilyvyyttä.

Perga irroitetaan sellaisista pesäkennoista, joita ei enää hunajan linkouksen jälkeen palauteta pesään.Pergassa on luonnostaan mm. trypthofaania, joka parantaa unen laatua.

Annostelu 2 tl iltaisin. Pakkauskoko 100g

 

Kesäniityn saunahunaja®

Pesosen mehilaistarhat saunahunajaHunaja on tunnettu pitkään myös ihoa hoitavana ja rauhoittavana luonnontuotteena. Ennen perusvoiteita ja vaseliinia sitä käytettiin myös sairaaloissa mm. makuuhaavojen ja palovammojen hoidossa hyvin tuloksin. Monissa maissa Hunaja on edelleen apteekin valikoimista löytyvä tuote.

Saunahunaja levitetään ja hierotaan pestylle lämpimälle iholle saunassa tai kylpyhuoneessa. Erityisesti Lymfa-alueilla vaikuttaa turvotusta laskevasti. Annetaan vaikuttaa muutama minuutti, jonka jälkeen lopuksi huuhdellaan haalealla vedellä pois.

Saunahunajassamme on mukana kuorivia hunajakiteitä sekä katajanmarja-öljyä jotka tehostavat mukavasti hunajan pintaverenkiertoa elvyttävää vaikutusta.

Saunahunaja rauhoittaa, kosteuttaa ja hoitaa. Sopii Myös auringon ahavoittamalle aralle iholle ja parran ajon jälkeen sekä "partavaahtona"· Valmistamme myös Terva-saunahunajaa, jossa mukana pieni määrä hyvän tuoksuista hautatervaa. Pakkauskoko 220g.

 

Kesäniityn hunajasaippua®

Pesosen mehilaistarhat hunajashampooPesosen mehilaistarhat hunajasaipuaSaippuamme on valmistettu käsityönä perinteisin menetelmin. Se on riittoisa, miedon tuoksuinen eikä kuivata ihoa.

Valmistusaineina mm. oma mehiläisvaha ja hunaja sekä kotimainen rypsiöljy ja kookosöljy. Tuoksuna aito palmarosa-öljy. Pakkauskoko 60g ja 120 g.

 

Kesäniityn hunajashampoo

Kesälle ja Hunajalle tuoksuva hunajashampoo sopii koko perheelle sillä se on riittoisa eikä kuivata päänahkaa. Hunajashampoomme käy myös kokovartalo-pesuun. PakkauskooT 250 ml ja 100 ml.

 

huulivoideKesäniityn huulivoide®

Huulivoiteemme on saanut paljon kiitosta hyvän levitettävyyden ja lisäaineettomuuden ansiosta.

Se on raikkaan Sitruunan tuoksuinen ja kaikki ainesosat ovat elintarvikelaatua. Se on siis myös Lapsiperheiden suosikki. Pakkaus puikko 4 g.

 

Mehiläisvaha

Kynttilat

Mehiläiset tuottavat mehiläisvahaa vaharauhasillaan ja käyttävät sitä kennostojen rakentamiseen. Myös vahaa on ihminen hyödyntänyt jo tuhansia vuosia moniin tarkoituksiin, tunnetuimpana vahakynttilät.

AIDON Vahakynttilän tuoksu on mieto ja lämmin, väri keltainen tai rusehtava, ellei sitä ole valkaistu tai värjätty.

Mehiläisvaha on raaka-aine, josta voidaan valmistaa kynttilöitä ilman mittavia prosessointeja.

Valmistamme kynttilöitä pääosin syksyisin: Kastamalla, rullaamalla ja valamalla. Vahakynttilä on oikea luonnonystävän valinta.

Mehiläisvahaa käytetään myös kosmetiikkateollisuudessa, ja voipa siitä jokainen itsekin valmistaa voiteita.

pagebottom